BLOGI

 

Vierailin taannoin Ville Juurikkalan ja Jarko Taivasmaan näyttelyssä Espoossa. Juurikkala on tunnettu valokuvistaan mm. sellaisista yhtyeistä kuten HIM, Nightwish & The 69 Eyes. Lisää tarinointia videolla.

Hetki on taas vierähtänyt viimeisestä aiheeseen liittyvästä kirjoituksesta, ja nyt ensimmäiset saamani levyt kuunneltuani on aika palata jälleen Inverse Recordsin uutuuksien pariin!

Kun puhutaan Suomalaisesta musiikista, ja Suomalaiseen maailmallekin vietyyn musiikkiin vaikuttaneista tekijöistä, löytyy asioiden keskeltä ainakin yksi iso tekijä, Dingo. Yhtyeen huippuvuodet olivat vuosina 1983-1985 jolloin koko Suomi oli sekaisin. Vuosikymmeniä myöhemmin Suomi saattaa olla edelleen sekaisin, mutta ei Dingosta. Savoy-teatterissa...

Elämäni Levyt on yksi useista Kasarigrammarin osioista, ja tähän osioon olen kasannut lyhyitä (ja välillä pidempiäkin) tarinoita ihmisten suosikkilevyistä, siitä mistä ne on hankittu, ja mitä ne heille merkitsevät. Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni, ja on hienoa päästä kuulemaan ja jakamaan muiden kokemuksia sävelistä.

Nostalgia Pt.3

10.09.2019

Nostalgiaa käsitellään vielä yhden videon verran. Viimeisellä kerralla vuorossa nuoruuteeni kuuluneet lehdet kuten Mix ja Suosikki! Kukaan 80-luvun aikana syntynyt ei ole voinut missata näitä. Kultaturbot, julisteet, hilavitkuttimet, kilpailut, kukat ja mehiläiset.

Nostalgia Pt.2

01.09.2019

Nostalgia tarinoinnin toisessa osassa tsekataan nopeasti paria mielenkiintoista ominaisuutta vuosituhannen alun pelikonsoleista, höpötellään hieman kaseteista sekä vilkaistaan mitä Happy Mealin kyljessä sai vuosikymmeniä sitten.

Hoi! Tämäkin tarina piti kertoa jo aikaa sitten, mutta jostain syystä aika tuntuu olevan todella rajallista. Joitakin kuukausia, tai vuosia sitten löysin mutsini nurkista omia CD-levyjäni joita en jostain syystä ollut ottanut mukaan aikoinaan kun sieltä pois muutin. Tsekkasin kaikki läpi, ja suurin osa lähtikin viimein mukaani. Nyt esittelen teille...

Wikipedia: Nostalgia tarkoittaa menneen ikävöintiä, kaihoa ja haikeutta. Nostalgiaan liittyy usein menneen aikakauden ihannointia. Sananmukainen merkitys sanalle nostalgia on koti-ikävä, kotimaan kaipuu. Se on johdettu kreikan kielen sanoista nostos, kotiinpaluu ja algos, tuska.

Jälleen kolahti postiluukusta Inversen uutuuksia. Olen tottunut aiemmin saamaan firmalta hieman raskaampaa tuotantoa, tällä kertaa tuli jotain aivan muuta. Kaikissa eivät genret menneet ihan yksin omien tottumuksieni kanssa, mutta katsotaan mitä paketista löytyi.