BLOGI

 

Levykaupparalli käynnistyi jälleen lomani loppupuolella, ja oli sopivasti aikaa käytettäväksi hyvään tarkoitukseen. Tuoreimmalla videolla pientä esittelyä Helsingin Levykaupoista sekä niistä löytyneistä hankinnoista.

Buch dich! Huh huh, olihan meininki aika hurjaa eilen Lauantaina Tampereen Ratinan stadionilla. Rammsteinin näin ensimmäisen kerran Rockfesteillä pari vuotta sitten, mutta koska kyseessä oli festivaalikeikka, ei lavarakenteet olleet kovin kummoiset verrattuna yhtyeen omiin keikkoihin. Eilinen tarjosi itselleni sen, mitä olen mahdollisesti odottanut...

Tätä tarinaa en edes ajatellut etukäteen kirjotettavaksi, päätin sen kuitenkin kirjoittaa koska tapahtuma oli mielestäni sen verran onnistunut kokemus itselläni. Järvenpäähän on tunnettu siitä että siellä järjestetään joka kesä PuistoBlues, ja Jari Sillanpää tykkää keikkailla Eikan Pubissa, hyvä juttu että tapahtumatarjonta kasvaa entisestään-

Metallica on yksi niistä yhtyeistä jotka varmaan jokainen 20+ tietää, tai ainakin pitäisi tietää, miksei nuoremmatkin. Yhtye on tullut nähtyä jo pariin otteeseen, mutta vielä piti mennä. Onhan "festarointi" aina mukavaa, vaikka yhtään itselle sopivaa esiintyjää ei alueelta löytyisikään. Hämeenlinnassa sijaitseva Kantolan tapahtumapuisto oli...

On jälleen aika palata Totuus Tapahtumasta-jutun pariin, ja tällä kertaa vuoronsa saa TUSKA 2019. Vietin alueella aikaa kokonaista kolme päivää, ja täytyy kyllä sanoa että meininki ei olisi voinut olla yhtään parempi.

Otsikon jälkeen jäin miettimään olisiko "outfit" ollut parempi vaihtoehto, tuskin. Paikallisella nuorisotalolle eräsä 10+ poika kyseli "outfittini" hintaa, ja hetken asiasta keskusteltuani hän tokaisia että "Sul on aika halpa outfit". Pojan kaveri vastasi tähän että "itelläs on ilmanen ku sun mutsi on maksanu noi kaikki". Tämähän ei liity tähän...

Olen aina digannut siitä, että asioille voi keksiä tyylikkään nimen, oli kyseessä sitten kirjoitus, tapahtuma tai vaikkapa yhdistys. Jos nimi toimii, sen kyllä tietää heti. Kirjoittelin tähän blogiin niin monesta asiasta, että en tiedä tarvitseeko kaikkia juttuja edes kategorisoida johonkin tiettyyn ryhmään, mutta nyt kun kirjoitellaan itselleni...

Minä lupaan ja vannon että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta, tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.

Inversen tarinat jatkuvat osassa numero kaksi! Sain Inverse Recordsilta aiemmin isomman satsin levyjä. Näistä ensimmäiset käsiteltiin viimeksi, nyt vuorossa toinen puolisko + toisen lähetyksen sisältöä.