Nimeni on Dingo Pt. 1

14.08.2018

"Juot ja katselet vieraisiin pöytiin, salaa vilkaiset itseäsi peiliin, pikimustat tähdet tuijottaa takaisin"...ja niin edelleen. Suurin osa tietää mistä on kyse. Itse en tuota tiennyt sillä hetkellä kun erään muinaisen 90-luvun iltana painoin playta siskoni Dingo-kasetin hengaillessa mankan toisessa kasettipesässä. 

Dingon vuonna 2017 julkaistu kokoelma pitää sisällään kappaleita neljältä ensimmäiseltä albumilta.
Dingon vuonna 2017 julkaistu kokoelma pitää sisällään kappaleita neljältä ensimmäiseltä albumilta.

Kyseiset sanat ovat eräästä Dingon suurimmasta hitistä nimeltään "Levoton Tuhkimo". Tuon kappaleen tuntuvat tietävän niin mummot, äidit kuin tyttäretkin, mahdollisesti myös useampi isä vaikka ei sitä myöntäisikään. Parhaiten kappaleesta on kuitenkin jäänyt mieleeni eräs muisto vajaan kymmenen vuoden takaa kun hyvä ystäväni Jone hoilasi biisiä korvaani sanasta sanaan kunnes kaatui kylkensä verille urheilukeskuksen uimapaikalla. Irwiniä lainaten : Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa.

Dingon kolme ensimmäistä albumia.
Dingon kolme ensimmäistä albumia.

Dingo on siitä kummallinen bändi että laskujeni mukaan yhtyeeltä on ilmestynyt yhteensä kuusi albumia joiden kappaleista on saatu kasattua ainakin yhdeksän kokoelmaa. Yhdelläkään kokoelmalla ei ole mukana biisejä kahdelta viimeiseltä albumilta joten neljästä levystä on saatu tuollainen määrä kokoelmia. Aika hieno suoritus. Täytyy kyllä huomioida että osalla kokoelmista on mukana biisejä joita ei näiltä levyiltä löydy ollenkaan, vaan kyseessä on esim. sinkkujen B-puolet tai pelkästään singlenä ilmestyneet kappaleet kuten "Juhannustanssit". Ensimmäisessä osassa käydään läpi nämä kolme ensimmäistä klassikkolevyä ja loppuja puidaan myöhemmin.


Nimeni On Dingo

Nimeni On Dingo 1984
Nimeni On Dingo 1984

Kyseinen albumi on itselleni se kaikista eniten luukutetuin ja kaikista tutuin. Tämä johtunee varmastikin siitä että siskoltani tosiaan tämä kasetti aikoinaan löytyi, nykyään se hengailee omassa hyllyssäni ilman kansia. En tiedä miten asiaa pitäisi kuvailla mutta kun muistelen olleeni se pieni otsatukkainen poika joka makasi sängyllä halvat napit korvillaan ja hyräili musiikin soidessa "TUDUDU DUD DUD TUT TUT DU DU, MENNÄÄN APINATARHAAN EIKÄ IKINÄ POIS", olin varmasti avoinna kaikille mahdollisille vaikutuksille. Jostain syystä en koskaan sonnustautunut sukkahousuihin ja sifonkihuiveihin mutta jotain vaikutusta tällä varmaan on ollut nykyisen musiikkimakuni ja olemukseni suhteen. Omista suosikeista esim. HIM-yhtyeen Ville Valo on todennut Dingon olleen yksi vaikuttajistaan. HIM soitti myös alkuaikoinaan ainakin Levotonta Tuhkimoa coverseteissään, myös ensimmäisen levyn julkaisubileissä jossa ei omia biisejä kuulema soitettu ollenkaan.


Käsittääkseni albumi ilmestyi kauppoihin ennen yhtyeen ensimmäistäkään keikkaa ja täten aloitti Dingomaniaksikin nimetyn ilmiön ympäri Suomea. Albumin kaikki kappaleet tuntuvat olevan jonkintasoisia "hittejä" ja ovat useammalle Dingon tietävälle tuttuja. Levyltä löytyy myös kappale "Lähden Taas" jossa vokaaleita hoitaa poikkeuksellisesti basistina toiminut Eve, joka kuitenkin poistui bändistä ennen ensimmäistä virallista keikkaa.

Nostetaan tältä levyltä seuraavat:

Pistoolisankari

Lähden Taas

Lähetyssaarnaaja



Kerjäläisten Valtakunta

Kerjäläisten Valtakunta 1985
Kerjäläisten Valtakunta 1985

Kerjäläisten Valtakunta tupsahti kauppoihin seuraavana vuonna ensimmäisen levyn julkaisusta ja lunasti silloin paikkansa kaikkein menestyneinpänä Dingo-albumina. Itsellänihän ei näistä hankinnoista ole suurempaa kokemusta koska kaikki kolme levyä olivat jo ilmestyneet ja Dingo hajonnut siinä vaiheessa kun itse tupsahdin tähän maailmaan.  Muistaakseni tätä albumia ei kasettina meiltä löytynyt mutta kappaleet tulivat kuitenkin jossain vaiheessa itselleni tutuksi. Mietin kuinka tämä tapahtui ja on hyvin todennäköistä että olen niitä luukuttanut joltain radiosta nauhotetuilta C-kaseteilta ja kotoa löytyneeltä VHS:ltä joka piti sisällään kaikkea mahdollista Dingosta. Siihen aikaan kun ainoa vastaava media sattui olemaan telkkari ja radio, oli kaikki otettava itse talteen tai et nähnyt/kuullut niitä ehkä enää koskaan. 


Albumi on mielestäni kaikkein eniten sitä Dingoa mistä itse pidän enkä lähde sen sisältöä enempää avaamaan, jokainen voi ottaa kuunteluun ja todeta itse mistä tässä on kyse. Palautetta albumin ja muunkin suhteen otetaan vastaan! Olisi hienoa kuulla muidenkin Dingo-kokemuksista.


Blogissa aion käydä läpi vain ja ainoastaan levyjä mitä itseltäni löytyy ja nämä kaikki kolme tosiaan pitävät sijaansa vinyylihyllyssä. Siitä mistä ne hankin ei ole oikein muistikuvaa mutta aika varmasti vuosien mittaan tarttunut matkaan Femmatoreilta ja vastaavilta, jopa aikaa ennen varsinaisen soittimen hankintaa. Kai aina ollut alitajunnassa että nämä kuuluvat yleissivistykseen. Loppuun vielä faktaa albumin myynnistä. Kerjäläisten Valtakunta oli Suomen myydyin albumi kunnes...TIT DI DI DII... Jari Sillanpää, Kirka ja Eppu Normaali menivät siitä ohi. Nykyään albumi on listalla sijalla 4.


Nostetaan tältä levyltä esiin:

Valkoiset Tiikerit

Kerjäläisten Valtakunta

Hämähäkkimies

Pyhä Klaani

Pyhä Klaani 1986
Pyhä Klaani 1986

Pyhä Klaani löytyi myös siskon kaseteista joten sekin on aikoinaan saanut soittoa. Sama kasetti löytyy hyllystä edelleen ja on vieraillut pari kertaa soittimessa. Vinyyli tupsahti kaveriksi myöhemmin mutta tämän hankinnasta ei tosiaan ole mitään muistikuvia. 


Albumi pamahti kauppoihin vuonna 1986 eli jälleen seuraavana vuonna edellisen julkaisusta, tahti oli hurja! Tällä levyllä meno on mennyt hieman synkemmäksi kuten jo kannestakin näkee. Levyllä mainitaan myös kreivit,pääkallot, jumalan kuolema sekä maailman palaminen mutta mistään sen synkemmästä ei kuitenkaan ole kyse. Nykyään tämäkin varmaan kiellettäisiin jonkun huolestuneen äidin Facebook-kirjoituksen vuoksi. Levy on omalla listallani kolmantena alkupään tuotannon suhteen ja jostain syystä albumin myyntikin jäi aiempia vähäisemmäksi. Jonkin aikaa julkaisun jälkeen yhtye pakkasi pillinsä pussiin erinnäisistä syistä. 

Nimeni On Dingo & Pyhä Klaani-kasetit.
Nimeni On Dingo & Pyhä Klaani-kasetit.


Albumi ei mielestäni ole huono mutta jättäisin siltä pois ainakin kappaleen "Koulukapina". Jostain syystä se ei iske ollenkaan mutta uskon sen toimineen nuorison keskuudessa aikoinaan, onhan kyseessä kuitenkin suomen "School´s Out" vaikkei Neumann mikään Alice Cooper meikeistä huolimatta ollutkaan. Levyn heikommasta menestyksestä huolimatta se pitää sisällään ehkä jopa parhaan Dingo-biisin.


"Sinä huusit palaat luokseni uudelleen
Palaat luokseni perhosena verhoille laskeutuen
Hartiahuiviisi kääriytyneenä käännyit kotiinpäin
Nyt taivaallinen sotajoukko käy vierelläin"


Kyseessä on kappale nimeltään "Perhosen Lento" ja sen lisäksi nostan albumilta esiin seuraavat:


Hymni

Pyhä Klaani



The House Without A Name

The House Without A Name / Tell Me Now 12"-single vuodelta 1986.
The House Without A Name / Tell Me Now 12"-single vuodelta 1986.

Jätin tämän jutun loppuun pienenä extrana. Monelle saattaa tulla yllätyksenä että Dingo on aikoinaan levyttänyt myös englanniksi. Iso-Britanniassa ja muutamissa euroopan maissa julkaistiin aikoinaan tämä single 7" sekä 12"-versiona, nykyään se on jonkinlainen pieni keräilyharvinaisuus. Sinkku pitää sisällään englanninkieliset versiot kappaleista "Autiotalo" ja "Kirjoitan". Molemmat kappaleet löytyvät albumilta "Kerjäläisten Valtakunta" ja jätin ne tarkoituksella nostamatta esiin aiemmin. Kyseiset kappaleet ovat ehdottomasti Dingon parhaimmistoa ja toimivat hyvin molemmilla kielillä. Mikäli nämä vieraankieliset rallit eivät ole vielä tuttuja voi niihin tutustua alla olevista linkeistä.


"Mä reppuselässä sinua vien

Sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien

Ja hiuksiini kukista seppeleen teen

Olen narkomaani sua hengittäen"

Tähän päättyy tarina Dingosta, tai ainakin sen ensimmäinen osa. Jatkoa seuraa myöhemmin!