Lyhyen elämäni parhaat albumit Vol.2

Tällä kertaa otetaan taas happea ja unohdetaan Love Metal hetkeksi. Kirjoittelin joskus aiemmin oman elämäni parhaista albumeista ja tämä tuntui hyvältä raolta kertoa asiasta lisää. Mitään varsinaista top-listaa en rupea tekemään enkä levyjä muutenkaan laittamaan järjestykseen, mutta käydään näitä läpi niin kauan kuin niitä riittää. Ehkä bongaatte tästä tarinasta oman suosikkinne tai vaihtoehtoisesti löydätte jotain uutta omaan levyhyllyyn.

Amok

Heti alkuun täytyy todeta että en olisi halunnut ottaa kuvaa CD:stä, olisin mieluumin leveillyt omalla alkuperäispainoksellani vinyylistä mutta sattuneesta syystä se on tällä hetkellä odottamassa levylläkin solistina toimineen herra Jarvan nimmarointia paikallisessa levykaupassa. Nimmareita on ole pahemmin arvostanut ns. valmiina mutta mikäli se on itse tavalla tai toisella hankittu esim. keikkajulisteeseen tai levyyn on asia täysin eri. Jarvan kanssa ollaan muutama kerta törmätty mutta olisi ehkä jollain tasolla mielisairasta kävellä Amok takataskussa pitkin kyliä nimmarin toivossa, vaikka kymmenen vuotta sitten olisi takataskujen tila varmaan sillekin riittänyt. Syy siihen miksi kyseisellä levyllä voisi leveillä on siinä että sitä näkee nykyään todella harvoin myynnissä alkuperäispainoksena ja itsekin jouduin tuon vuoksi köyhtymään vajaan satasen. Oma kappaleeni ei myöskään ole missään huippukunnossa vaan satunnaista rutinaa ja pauketta kuulee kappaleiden päällä ja välissä, ehkä tämä kuitenkin vinyylihommissa kuuluu asiaan. Ei vanha VHS:kään parane vanhetessaan. 

"Think about all the good in your life

- it's only temporary

Think about all the positive sides in life

- they never last forever

So drink to forget

And drown all your sorrow

Bury your dreams

Choose mind refinery"

Näin todetaan kappaleessa "Nepenthe" joka joskus vuoden 2007 hujakoilla muotoutui yhdeksi "omista" biiseistäni, ja täten todistajien läsnäollessa toivonkin että yhtyeen jäämistö vetelee tätä Tuusulan kirkossa parhaansa mukaan mikäli satun ennen heitä kupsahtamaan, keikkaliksan voi ottaa henkivakuutuksesta...ja sitten takaisin asiaan. Vuonna 2007 toverini Ville esitteli Sentencedin jäähyväiskeikkaa joka oli kuvattu yhtyeen viimeiseltä kiertueelta. Yhtye oli tuttu tuoreimmista hiteistään mutta tälläisen tavaran olin missannut jotenkin ihan täysin. Keikalla Jarva teki hetkeksi comebackin yhtyeeseen ja veti useita tämänkin levyn kappaleita, ai jumalauta. Esiintymisessä oli jotain käsittämätöntä raivoa ja pedon ulos huutamaa tuskaa, ollaan useiden vuosien ajan mietitty miten tuota esiintymistä voisi kuvailla mutta "Pedon mylvintä" sekä "Totuuden ääni joka ei jätä toivolle tilaa" voisivat olla aika lähellä, tarkoitan tätä vain ja ainostaan positiivisella tavalla. Jarva tulee ja ottaa lavan haltuun, vie toivon rippeet viattomien elämästä ja häipyy lavalta, tuoreempi solisti Laihiala toteaa että "Jarva on päällikkö" eikä mitään kysyttävää tai epäselvää pitäisi jäädä kenellekkään. Jossain välissä todettu lause "This wolrd is not for me" on jäänyt myös mieleen.

Amok on vakiinnuttanut oman paikkansa "soittolistoillani" ja jokin aika sitten keskusteltiin juurikin "Nepenthestä" ja mietitiin että miten parikymppiset äijät ovat pystyneet tekemään biisin jonka lyriikoissa käsitellään tuollaista aihetta. Kappaleen kertoja voisi olla jokin raa´asti loppuun ajettu kuusikymppinen joka on menettänyt perheensä kahdesti ja suunnittelee omaa hidasta loppuaan tuhoamalla sisuskalunsa sokeuttavalla kotipolttoisella lioksella kun millään ei ole enää mitään väliä. "Nepenthe" on ehdottomasti suosikkini levyltä mutta niitä löytyy muitakin, nostetaan levyltä kuunteluun ainakin seuraavat.

New Age Messiah

Forever Lost

Dance On The Graves (Lil´ siztah´)

Moon Magick

Jos vuoden 1995 suomesta tulee jotain oikeasti merkittävää mieleen ni se on tämä levy, historiallisesti tärkein tapahtuma tuon vuoden aikana.

Tätä on tullut paljon kuunneltua joskus aamuyön yksinäisinä tunteina ja levystä voisi kertoa paljon muutakin mutta mennään näillä alkuun ja jatketaan myöhemmin jos sellainen tunne ja tarve ilmaantuu!

Hybrid Theory

R.I.P Chester Bennington.

Mikäli satuit syntymään vuosina 1986 - 1989 saattaa tämä oli juuri se albumi joka raikasi koulusi käytävillä ja sitä kuuntelivat kaikki, ihan oikeasti, kaikki. Itselläni on se käsitys että kyseinen Linkin Parkin ensiteos oli sitä parasta musaa julkaisuhetkellä, toki kuuntelussa oli myös Kwan, Tyrävyö ja paljon muuta mutta se että metalli oli noin iso juttu nuorison keskuudessa on hämmästyttävää kun katsoo mitä yläasteella olevat nyt kuuntelevat. Albumilla oli vihaa, itsetuhoa, pettymyksiä ja raivoa, kaikkea mitä viisitoistavuotias kokee ja tahtoo kuulla, jotain mihin samaistua.

Ensimmäinen biisi mitä kuulin levyltä oli "One Step Closer" jonka videolla Chester seisoo jalat katossa ja huutaa raivolla "Shut up!", kieltämättä tämäkin on muokannut nykyistä maailmankuvaani omilla osa-alueillaan.

Levyltä julkaistiin useita singlejä ja niistä edellä mainitun lisäksi mm. "In The End" sekä "Crawling" jäivät vakkareiksi keikkasettiin ja monelle nämä ovat ne yhtyeen tutuimmat biisit. Itse pidän kaikista poppoon levytyksiä, myös hieman vihatusta viimeisestä tuotoksesta mutta tästä ensimmäisestä muodostui itselle juurikin "se" levy. Vuoden 2017 kesäbiisinä toimi "In The End" ja silloin oli vielä puhetta että bändi pitäisi joskus nähdä livenä, tämä ei kuitenkaan onnistunut koska yhtyeen solisti Chester Bennington päätti päivänsä vain hetkeä noiden keskusteluiden jälkeen. Yllätyin itsekin miten vahvasti reagoin herran lähtöön mutta selitys sille oli varmaankin siinä että bändin musiikki on ollut aina itselle helposti lähestyttävää ja kuten eräs lady totesi "näissä kaikissa biiseissä vingutaan tätä samaa paskaa et joku nainen on taas jättäny tms" joka voi hyvinkin pitää paikkaansa mutta eiköhän meillä kaikilla ole epäonnistumisia rakkaudessa, on sitten eri juttu tekeekö niistä tuotannon yhtyeelle vai jotain muuta. Oli miten oli niin bändistä tulee ainakin pari hyvinkin tuoretta muistoa mieleen. Kesällä 2017 oltiin tuttavani Simon kanssa Keravan aseman sillalla jollain epämääräisillä "jatkoilla" ja jossain kohti aamua ilmoitin lähteväni himaan kesken "In The Endin" ja Simo pyysi että josko voisin kävellä siltaa toiseen suuntaan siten että kaiutin osoittaa hänen kävelysuuntaansa jotta kuulee vielä biisin loppuun ennen täydellistä poistumistani alueelta, tämähän onnistui. Tämä myös kuvastaa miten v***n hyvästä biisistä on kyse. Toiseen muistoon liittyy Keravan Panama Jack, Jack Daniel´s ja muutama kaipuun kyynel arkiaamuna tuttava pariskunnan kanssa Panaman rappusilla "Crawlingin" soidessa taustalla, hieman hämärää mutta hyvä muisto kuitenkin. Tätä ennen lämmiteltiin samaisen juomaravintolan tanssilattialla DJ:n toteuttaessa toiveita jotka kohdistuivat vain kyseiseen yhtyeeseen. Täytyy vielä todeta että harmittaa todella paljon se etten päässyt tätä porukkaa koskaan livenä näkemään, tästä ja monista muista syistä mitään ei kannata jättää tekemättä jos siihen joskus on mahdollisuus.

"Crawling" muutti hieman muotoaan viimeisellä kiertueella ja antoi biisille aivan uuden rakenteen, kuunnelkaa tämä ehdottomasti!

Nostetaan levyltä mainittujen lisäksi.

Runaway 

Points Of Authority 

Forgotten

Pushing Me Away

Mutter

Vuosi oli 2001 kun kiirehdin koulusta kotiin tarkistamaan oliko Fazerin musiikkikerhon paketti tullut, OLI! Tämä oli siis sellaista aikaa kun levyjä bongailtiin kerran kuussa ilmestyvästä lehdestä ja tilattiin kotiin kohtuuttomalla toimitusjalla.  Nappasin nopeasti porukoitten lankapuhelimen luurin käteen ja soitin kaverilleni Jonille kertoakseni että levy oli viimein tullut. En kuitenkaan ollut ainoa sillä Joni oli myös kyseisen levyn saanut, hyvä juttu molemmille. Tässä vaiheessa voisi miettiä miltä tuntuisi tilata levy ja odotella sitä esim. viikko ilman että voit kuunnella sitä välittömästi jostain palvelusta. Muistaakseni tuohon aikaan olin jo saanut jonain lahjana porukoiltani Phillipsin vehkeet joista löytyi mm. 3 CD:n vaihtaja, tarkoittaa siis käytännössä sitä että vehkeeseen sai kerralla kolme CD:tä joiden välillä pystyi vaihtelemaan napin painalluksella eikä tarvinnut enää popitella pleikkarin ja kuvaputken läpi. Ei mennyt kauaa kun Rammstein lähti soimaan kotistereoista. Tähän mennessä olin kuullut ainoasta vanhemman "Du Hast"-kappaleen jonka perusteella päätin että hyvästä bändistä on kyse ja laitoin uusimman juuri ilmestyneen levyn tilaukseen. Levy alkoi raskaasti ja vauhdikkaasta ja Rammsteinin tapauksessa tästä tuli "se" levy. Pidän toki muistakin mutta tämä oli ensimmäinen suurempi kosketus aiheeseen ja tätä on tullut luukutettua kaikista eniten näiden saksalaisten tuotoksista. 

Albumilta julkaistiin sinkkuna useita biisejä mutta "Mutter" & "Feuer Frei" iskivät itseeni eniten, jälkimäinen löytyy myös xXx-elokuvasta jossa nähdään myös itse yhtye lavalla.

 Olin siinä uskossa että tästä albumista tulee varmasti reilusti tekstiä mutta jostain syystä nyt ei tulekaan mitään sen enempää mieleen. 

Muistojen puutteen vuoksi saatte loppuun trailerin vuosia sitten duunattuun kotielokuvaamme joka ei valmistunut koskaan. Linkki aiheeseen on siinä että elokuvassa oli kohtaus jossa ajetaan moottoripyörällä kun "Adios"-biisin tiukka kitara vinkuu taustalla, tämä ei tosin trailerissa näy/kuullu mutta ajatus kait on tärkein.

Nostetaan levyltä.

Mutter

Rein Raus

Adios

Loppuun vielä pätkä ennen albumia julkaistulta tallenteelta "Live Aus Berlin" josta saa varmasti oikeanlaisen käsityksen yhtyyestä, tämä siis mikäli yhtye ei ole entuudestaan tuttu.