Löytönurkka - S. Albert Kivinen, Trouble & Šamane
Löytönurkka on Kasarigrammarin osio jossa nimensä mukaisesti käsitellään löytöjä. Löyty voi olla uutta taikka vanhaa, tunnettua taikka tuntematonta. Nurkkaan olen kerännyt artisteja ja yhtyeitä joiden tekeleet ovat jollain tasolla kiinnittäneet huomioni, eivätkä ne ole entuudestaan olleet itselleni tuttuja. Toivottavasti nurkasta tarttuun jotain mukaan!
Šamane
Šamanesta tuntuu löytyvän todella vähän tietoa internetistä, muutamaa keikkaa ja levyn infoja lukuun ottamatta. Yritin jopa etsiä paikkaa josta levyä voisi ostaa, tuloksetta. Oman kappaleeni sain Inverse Recordsin kautta promona, näitäkin jaettiin käsittääkseni rajallinen määrä. "Kaukana Virtaa Eufrat" on julkaistu digitaalisesti, sekä vinyylinä jonka värityksenä toimii hämmentävä "marmoroitu petroolinvihreä". Meininki levyllä on runollista, synkkää ja satunnaisesti tarttuvaa. Kappaleet käsittelevät kuolemaa ja runollisuus on teoksessa todella vahvasti läsnä. Meininki vaatii oman mielentilansa ja kun tätä aloin ensimmäistä kertaa kuuntelemaan, tuli mieleeni vahvasti Twin Peaks, Mana Mana ja Skyrim, kyllä Skyrim. Levylle tulee kansista plussaa, hetkeen ei ole näin tyylikästä teosta hyllyssä näkynyt. Vaikka Kasarigrammari käsittelee fyysistä mediaa, laitetaan kuitenkin verkossa julkaistu video jakoon koska siitöä ei käsittääkseni fyysistä versiota ole olemassa.
S. Albert Kivinen
Huh huh. Kuulin joskus aikoinaan kappaleen "Oikeuden Jumalatar" jossain sumuisissa juhlissa omassa nuorisosäätiön luukussani vuosikymmenen alussa. Kaikki nämä vuodet luulin että kyseessä oli vitsi, ja kappale oli tarkoituksella tehty siten että se kuulostaisi vanhalta. Hämmennys oli todella suuri kun löysin äiti arkistoista 7" Love Records sinkun nimeltään "Lauluja Oikeuslaitoksesta". Hämmennys kasvoi entisestää kun tajusin että "Oikeuden Jumalatar" löytyy tältä levyltä ja se on alunperin levytetty jo vuonna 1970. Nopealla tsekkailulla S. Albert Kivinen on kirjailija, filosofi ja tohtori, jossain kohdin hän on ehtinyt levyttääkin. Levyä ei tule ihan joka päivä vastaan ja tuonkin läpyskän hinta on näinä päivinä lähempänä satasta, ellei ylikin. Jos kiinnostaa mistä Paleface nappasi kaikkien tunteman "Hurahuhhahhein" ja miltä kuulostaa kappale jossa mainitaan Hitler, lapamato, vetypommi ja Ku Kux Klan, kannattaa tähän tutustua.
Edit: Tsekatkaa myös kappale "Mannakorven mailla" jonka on levyttänyt mm. Tapio Rautavaara.
Trouble
Aiemmin tarinoinnissa mainittu Twin Peaks on tässä tekeleessä todellakin läsnä! Troublen Snake-Eyes soi aikoinaan Twin Peaksin kolmannella kaudella ja jokainen Twin Peaksia seurannut osaa varmastikin yhdistää tämän siihen, tai ainakin Davin Lychiin. Torvipainotteinen junnaava ralli voi monia ärsyttää mutta tietynlaisille ihmisille tämä sopii täydellisesti. Troublen jäsenistä löytyy mm. Ryley Lynch joka on David Lynchin jälkikasvua, tämän kyllä huomaa kun tuotosta kuuntelee, kunhan sukuhistoriasta on selvillä. Mystinen meininki jatkuu b-puolella kappaleella Mother´s Gone.
"Diane! I'm holding in my hand a small box of chocolate bunnies."