Lordi - Rock The Hell Outta You Pt.4
Olen aiemminkin maininnut että mielelläni tuen paikallisia liikkeitä, mutta jälleen kerran Levykauppa Äx tarjosi vastuttamattoman paketin jossa punainen läpikuultava vinyyli sekä kangaskassi, nämä oli pakko saada koska kaikki normaalista versiosta poikkeava kiinnostaa aina. Albumin CD-versiosta julkaistiin myös tyylikäs lunchbox jossa mukana mm. lusikka (WTF?!) ja sarjakuva. Vinyylistä löytyi myös mm. picturedisciä joka aika tyylikäs sekin. Itse tyydyin kuitenkin yhteen vinyyliin ja tätä tekstiä kirjoittaessa tilattuun lounaslaatikkoon.
Albumi lähtee käyntiin tuttuun tapaan aiemmillakin albumeilla kuulluilla SCG-skitillä jossa kuullaan mm "Gunnari" versiota Would You Love A Monstermanista sekä "Judas Priestiä". Tätä kuunnellessa tuli heti hyvä fiilis ja täytyy kyllä kiittää Mr. Lordia yhtyeineen tästä taidosta luoda jotain näin uniikkia ja teatraalista. Kansien sisältä löytyy tyylikkäät kansikuvat jokaisesta albumista josta kyseinen biisi on napattu. Näitä albumeitahan ei luonnollisesti ole oikeasti olemassa, mutta kannet ja nimet vaikuttavan kuitekin hyvin tutuilta. Näistä voisi melkein tilata vinyylikansien kokoiset taulut mikäli niitä olisi saatavilla. Itse en aivan kaikkien esikuvia tunnistanut mutta huvitusta aiheutti mm. Whisper At The Sun.
Albumilta julkaistiin aiemmin singlenä ysärihitti "Shake The Baby Silent" sekä seksisaksofoninen kasarituotos "Like A Bee To The Honey". Ensimmäinen toi vahvasti mieleen White / Rob Zombien mutta ei tuntunut juurikaan tuovan mitään ihmeellistä tai uutta ja mullistavaa omiin korviini. Toinenkaan sinkku ei oikein napannut, mutta jälleen päästään siihen vanhaan tuttuun taikasanaan, kokonaisuus! Kun levyn kuuntelee skittien kanssa alusta loppuun samalla silmäillen kansitaiteita ja vuosilukuja, onkin kyseessä erinomainen tekele! Pyöritin lätyn kolmesti läpi ennen kuin laitoin muuta soimaan, mutta ei ole epäilystäkään siitä etteikö levy palaisi lautaselle piakkoin.
Zombien lisäksi kappaleista löytyy ainakin itseni kohdalla hyvinkin tuttua tunnelmaa eri vuosikymmeniltä, Abban vivahteitakin tunsin jossain kohti ja täytyy sanoa että ei haittaisi yhtään vaikka nämä kaikki albumit oikeasti julkaistaisiin, varsinkin nuo 70-luvun tekeleet!
Nostetaan albumilta seuraavat mutta kuten sanoin, kuunnelkaan kokonaisuutena.
Horror For Hire
Shake The Baby Silent 3:36
Blow My Fuse
Zombimbo
Evil
Muistakaa lukea myös aiemmat osat!
1 2 3