Näin alkaa Oskari Onnisen kolumni joka julkaistiin Rumbassa 2/14. Samassa tekstissä todetaan myös että "Vinyyli on ihan kiva, jonkin verran tilaa vievä ja muuttaessa turhan painava kylkiäinen latauskoodille. Jos levyn kappaleet eivät ole Spotifyssa eikä latauskoodia ole mukana, vinyylillä ei tee mitään." . Tuota lausetta lukiessani tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli oksentaa hieman suuhun, ja sylkäistä kyseinen lausunto fyysisessä muodossa lähimmän aseman sillalta alas, osumatta kuitenkaan ihmisiin.

Tuon mainitun jutun lukemisen jälkeen tuli sellainen fiilis että saatan olla idiootti, tai muuten vain sekaisin. Käyn levykaupoissa viikottain, selaan nettikauppoja ja sivustoja päivittäin. Kavereitten kanssa lähetellään kuvia hankituista levyistä ja kaseteista, ja haukutaan niitä vuorotellen paskoiksi. Hyllyistäni löytyy musiikkia monessa eri muodossa, ja moneen eri mielentilaan, tuntuisi oudolta jos hyllyissä olisikin jotain muuta, ja kaikki ääni tuli ulos esim. tietokoneesta tai puhelimesta jonkinlaisen nykyaikaisen Bluetooth-kaiuttimen läpi. Toisaalta kun asiaa miettii, niin jokaisella on omat harrastuksensa ja elämäntapansa, jotkut keräävät tauluja, jotkut muumimukeja tai postimerkkejä, minä ja monet muut keräävät levyjä, niitä myös hiplataan, ihastellaan ja kuunnellaan. Käydään seuraavaksi läpi mitä erilaisia fyysisiä musiikin muotoja omasta kokoelmastani löytyy. 

C-kasetti

En ole ihan varma kumpi näistä tuli ensin elämääni, C- vai VHS-kasetti, aloitetaan kuitenkin tästä. Kasarigrammarin ihan ensimmäisessä jutussa oli puhetta siitä, miten musiikinkuunteluni sai alkunsa, juttua pääset lukemaan täältä. Muistan että meillä oli kotona paljon kasetteja, ja niitä myös kuunneltiin molempien vanhempieni toimesta, joko keittiön pöydältä löytävällä mankalla, tai faijan autossa. Suurin osa musiikista ei ollut itseäni varten, mutta tutuiksi tulivat esim. Europe, Dingo, Irwin Goodman sekä Twin Peaksin soundtrack. Viimeiseksi mainitun arvoa en vielä silloin tajunnut, ja siitä ovat kannet kadoneet johonkin, toivottavasti vielä ilmaantuvat jostain nurkasta. CD-soitin tuli talouteen vasta paljon myöhemmin omasta toimestani, ja siinä vaiheessa kasetit jäivät kokonaan pois todella pitkäksi aikaa. Vasta viimeisen parin vuoden aikana olen niitä alkanut itselleni haalimaan, myös kasettidekki tuli hommattua. Toistolaitteista löytyy juttu täältä. 

Monelle saattaa tulla yllätyksenä että kasetteja valmistetaan edelleen. Esim. Fredan Levykauppa Äx pitää sisällään useita kymmeniä tuoreita kasetteja, jotka löytyvät omasta hyllystään. Suurin osa uusista julkaisuista taitaa olla rappia tai black metallia, mutta sekaan mahtuu myös isompia juttuja kuten Metallica ja Ghost, tosin jälkimäisen uusimman tuotoksen hinta kasettina oli jotain 18 euron luokkaa joka tuntuu aika hurjalta.

Bongasin eilen jostain infon että Sony valmistaa edelleen soittimia joista löytyy kasettidekki, myös Verkkokauppa.comista löytyi jonkin itselleni tuntemattoman valmistajan laite. Mikäli fyysinen kiinnostaa, ja haluaa erota massasta, on kasetti aika tyylikäs ja vinyyliä halvempi vaihtoehto. CD taitaa olla tällä hetkellä kaikista alimmissa hinnoissa käytettyjen puolella, mediana se ei näinä päivinä ole kovin haluttu, vaan enemmän kiinnostaa erikoisemmat formaatit. Päätin jossain vaiheessa, että mikäli jostain julkaisusta ei löydy vinyyliä kohtuuhintaan, tai ei ollenkaan, on kasetti seuraava vaihtoehto, ja kolmantena se vanha kunnon CD.

VHS

VHS ja musiikki eivät ole itseleni se yleisin yhdistelmä. Videot kyllä löytyy, mutta ne ovat tällä hetkellä duunipaikalla, sijoita ne myöhemmin pyhättööni kun sopiva paikka löytyy, ja keskeneräiset nauhojen digitoinnit on hoidettu. Toverini Jounin kanssa tehtiin levybisneksiä joskus kesällä, ja sieltä sain kaupanpäällisiksi tuon kuvassa näkyvän Metallican S&M-kasetin. Edelliseltä levykaupparallilta taas mukaan tarttui kuvassa vilahtava Marilyn Mansonin tuotos. Muistan että lapsuudessani mutsilla oli tapana nauhoittaa kaseteille kaikki lauantai-iltojen tanssiohjelmat, joissa useimmiten esiintyi Janne Hurme, Janne Tulkki, Tony Montana tai Jari Sillanpää. Eräs kasetti oli nimetty pinkillä tussilla seuraavasti:

"Ihania biisejä 1996"

Kyseiseltä kasetilta saattaa löytyy jotain sen verran historiallista, että täytyy varmaan sekin digitoida ennen nauhan lopullista tuhoutumista. Kaseteissahan ei koskaan ollut kovin hyvä kuvanlaatu, ja niistä on porukka aika hyvin hankkiutunut eroon. Helsingin Music Hunterissa kasetteja löytyy ehkä jopa sadoittain, voisin kuvitella että isoa osaa niistä ei ole koskaan julkaistu nykyaikaisemmassa muodossa, joten noiden katsomisessa on omanlaisensa fiilis mikäli innostusta löytyy. VHS-julkaisuita ei taideta enää tehdä ollenkaan, mutta vanhempia tuotoksia varmasti riittää kerättäväksi.

CD

Ensimmäinen CD-soittimeni oli serkuilta saatu, silloin jo vanhempi laite jossa taisi olla myös FM-radio sekä kasettidekki. Näppäimet olivat tyyliä kosketus, ja niissä oli jonkinlainen kosketushäiriö joten välillä vaati hieman työtä saada levyjä soimaan. Tuo sama serkuilta saatu mankka oli meikäläisen tarakalla joskus yläasteen aikoihin, kun vanhan toverini Vepen kanssa pyöräiltiin jonkun risteyksen yli, ja soitettiin mankalle sen mutsilta lainattua Popedan kokoelmaa. Mankka putosi tarakalta asfalttiin suojatietä ylittäessä, ja ensimmäinen ajatus oli että Vepen mutsi antaa ruoskaa jos levyyn tuli yhtään mitään jälkiä, onneksi levy säilyi ehjänä, ja ainoastaan soitin hieman kärsi, jatkaen kuitenkin toimintaansa vielä jonkin aikaa.

Ennen tuon soittimen saamista tuli ihan ensimmäiset CD:t kuunneltua PlayStation ykkösellä, siellä soi mm. siskon tuoma venäläinen versio Dingon Parhaat tuplalevystä, sekä kuvassakin näkyvät Petri Nygårdin ensituotos joka on mielestäni todella hyvää menoa, varsinkin jos vertaa herran tuoreempiin teoksiin. Olin joskus levyn julkaisun aikoin serkkuni Jannin kanssa mummolla kylässä, ja tavoitteena oli päästä Citymarkettiin ostamaan "Vitun Suomirokki"-single. Sinkkua ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten mummo sponsoroi sen verran että sain ostettua koko albumin hintaan 99 markkaa. Muistan mummon hieman ihmetelleen, kun serkun kanssa laitettiin levy soimaan pleikkarin kautta, ja telkkarin kaiuttimista kuului jotain tyyliin "Kuka vittu siel kusee, meidän porttikongissa, toises kädes mu..." jne jne.

CD tulee nykyäänkin hankittua, mikäli muuta formaattia ei ole saatavilla.

DVD & Blu-Ray

Tästä en ole ihan varma että oliko kyseessä ensimmäinen DVD, mutta ainakin yksi ensimmäisistä joita tuli musiikkipuolelta hankittua. Marilyn Mansonin Guns, God & Goverment-kiertue oli aikoinaan sitä parasta Mansonia, ja luonnollisesti se piti DVD:nä hankkia. Teos on muuten hyvä dokumentteineen, mutta useista keikoista leikattu live-kokonaisuus on hieman hämärä, tuntuu oudolta kun kesken biisin vaihtuu keikkapaikka yms. Tähän saatii kuitenkin korjaus kun myöhemmin Blu-Ray:na julkaistu samainen tuotos piti sisällää materiaalia vain yhdestä paikasta, kiitos siitä. Ongelma keikkatallenteissa on se, että niitä ei tule juurikaan katsottua. Avovaimokin ihmetteli että mitä nähtävää näissä oikeastaan on? Ensimmäinen juttu on tietenkin se että esim. Doorsia ei ole enää mahdollista nähdä livenä, ja vaikka olisi, niin meno olisi varmasti paljon paskempaa kuin huippuvuosinaan. Toinen hyvä pointti on se, että näiden julkaisuiden sisältöä ei välttämättä löydy YouTubesta tai muualta, tai mikäli löytyy niin kuvan sekä ääneenlaatu saattaa olla aivan kauheaa, ihan oikeasti kauheaa. Levyjä löytyy hyllystä muutamia kymmeniä, mutta osaa niistä ei ole tullut katsottua koskaan, tuntuu olevan vaikeaa keskittuä pelkästään katsomaan keikkaa telkkarin välityksellä. Tähän löysin ratkaisuksi sen, että keikka pyörii taustalla kun duunailen muita juttuja jotka eivät vaadi niin paljon keskittymistä.

Vinyyli

Vinyyli ei monille varmaankaan esittelyitä kaipaa! Vai kaipaako? Lankomiehen muksut saivat joululahjaksi itseltäni Sannin sekä Antti Tuiskun vinyylit. Jotta lahja ei oli ollut täysin turha, laitoin mukaan myös lainasoittimen jolla levyjä pystyy kuuntelemaan. Jonkinlaista innostusta oli havaittavissa, mutta en tiedä miten jatkossa, tapaako lapsia levykaupoilla, vai veikö Spotify voiton. Vinyyli on tietysti yksi epäkäytännöllisimpiä kuuntelumuotoja, koska levyjä joutuu vaihtamaan ja kääntelemään, toisaalta missään muussa formaatissa ei ole samaa fiilistä. Vinyylin ja muidenkin fyysisten formaattien myötä albumeita tulee kuunneltua enemmän kokonaisuuksina, kuten ne kuuluisikin kuunnella. Lisäksi kansitaide, ja muut ulkoiset tekijät tulevat paremmin esiin kuin digijulkaisuissa, tai CD:issä. Myös soundi on paras mahdollinen, tästä voi tosin olla montaa mieltä, mutta kukin tavallaan.

Vinyyleitä oli meillä himassa todella paljon, tosin en nähnyt niitä koskaan kenenkään kuuntelevan, sillä ne olivat jo väistyneet kasetin tieltä. Soittimiakin oli muutamia pyörimässä jossain nurkissa, ja joitakin levyjä niillä satunnaisesti kuuntelin. Muistan mutsin roudanneen nuo "romut" aina pois huoneestani kun silmä vältti, mutta hain ne aina takaisin ja homma jatkui. 

Tässäkään kohtaa en muista mikä oli ihan ensimmäinen vinyylini, mutta yksi niistä oli tuo ylhäälläkin näkyvä HIM-boxi, jonka ostin Helsingistä 100€ eurolla vain koska kyseessä oli HIM, ja kaikki siihen liittyvä oli pakko saada, on edelleenkin. Meni varmaan vuosia että levyjä kuuntelin ensimmäistä kertaa, mutta eipä haittaa että tuokin teos hyllystäni näinä päivinä löytyy. Vinyyli on itselleni se ykkösjuttu, ja tuntuu hyvältä huomata että suurin osa uusistakin julkaisuista löytyy tässä muodossa.