HIM - Synnin viemää Pt. 8.

Mitä ihmettä, joko se loppu häämöttää? Vuorossa on toistaiseksi viimeinen osa HIM-tarinaa ja viimeinen tähän mennessä julkaistu albumi. Joku juttua seurannut saattaa ihmetellä että jäikö jotain välistä mutta ei suinkaan, Venus Doomin ja viimeisen tuoksen väliin jäänyt "Screamworks" käsiteltiin jo aiemmin tietyistä syistä ja päivitetyn version jutusta voit lukea täältä! 

Tears on Tape julkaistiin vuonna 2013 ja jäi ainakin toistaiseksi yhtyeen viimeiseksi levytykseksi. Ensimmäinen ajatus mielessäni juttua aloittaessani oli että miksei tästä tehty kasettia koska kyseessä on kuitenkin Tears on TAPE. Kasettien paluu ei ehkä ollu juttu vuonna 2013 mutta nyt se voisi olla hyvinkin paikallaan.

Toisin kuten edellisen levyn ilmestyessä, tällä kertaa olin ajoissa hereillä ja tilasinkin kaikenlaista asiaan kuuluvaa ennakkoon. Yksi tilatuista oli Metal Hammer jossa tuli mukana itse lehti HIM-painotteisena, juliste, sekä erikoisversio albumista sisältäen erilaiset kannet sekä pari studioliveä vanhoista kappaleista.

Vinyyleistä painettiin yhteensä viisi eri versiota, perusmusta, sininen & vihreä sekä harvinaisemmat cream ja clear joiden hinnat ovat suht korkealla näinä päivinä.

CD:nä albumista julkaistiin Digipak sekä perinteinen jewelcase, näitäkin löytyy useiden maiden painoksina pienillä eroilla kansipapereissa.

Albumin aikoihin julkaistiin myös fyysisenä kappaleena "Live in Hel" EP jossa kaksi studioliveä, näistä toinen löytyy videomuodossa muiden kappaleiden mukana albumin joiltain versioilta. Usein olen innoissani kaikenlaisista bonuksista mikäli ne vain ovat hyviä, tässä tapauksessa studiolivejä on mielekästä katsella ja hämmennystä herättää myös Ville Valon Black Sabbath-tyylinen look viiksissään ja pukinparrassaan, tässä vaiheessa tulee fiilis että kyseessä on todellinen veteraanibändi.

Täytyy todeta että hieman vi****aa kun ei aikoinaan tiennyt albumin jäävän yhtyeen viimeiseksi, en tiedä olisiko se muuttanut mitään mutta olisi ollut hienoa nähdä jäähyväiset samaan tyyliin kuten Sentencedin kohdalla. Heillä oli tiedossa että yhtyeen tarina on päättymässä ja yhdessä päätettiin tehdä vielä yksi albumi sekä kiertue, albumin nimeksikin tuli tyylikkäästi "The Funeral Album"

Itse albumin julkaisusta muistan jotenkin hämärästi että taisi olla sunnuntai ilta, ja olin menossa nukkumaan. Juuri ennen luurin kädestä laskemista näin jostain että Tears on Tape on tullut kuunneltavaksi joidenkin lähteiden kautta ja olihan se pakko laittaa soittoon samantien, ei väliä vaikka aamulla oli aikainen herätys. Levy kolahti samantien ja olihan sitä odotettukin. Innostuin jutusta niin että duunasin lätystä laillisen kopion jonka toimiten eräälle tuttavalleni seuraavana päivänä heti safkiksella koska halusin levittää tätä Love Metallin ilosanomaa, tuollaista tuskin kukaan tekee enää nykyään kun kaikki on niin helposti saatavilla linkkien takaa, hieno muisto kuitenkin. Jonkin tovin kuluttua ennakkoon tilatut tuotteet saapuivat ja levyä pääsi luukuttamaan useilla formaateilla yötä päivää, en muista kuinka paljon sitä kuunteltin silloin mutta aika suurista annoksista aika varmasti oli kyse.

Albumi alkaa lupaavasti introlla jonka jälkeen perään lävähtää radioissakin soinut "All Lips Go Blue" ja heti sen perään yksi albumin parhaista biiseistä "Love Without Tears" joka iski itseeni aivan saatanan kovaa, ja iskee edelleen.

"As the light across the room flickers

It's dying song waited for a reason to keep going on

The sweetest smile is now turned bitter by these thoughts

So I wonder the dark of my own, I should've known all along"

Palataan vielä sen verran tuohon "All Lips Go Blue"-kappaleeseen että haukutaan sen musiikkivideo aivan paskaksi. Ajatus varmasti oli hyvä, mutta itselle tuli fiilis että se joku joka oli vastuussa asiasta, ei kiinnostunut asiasta tarpeeksi, tai ei ollenkaan. Missä Bam, missä kaikki? Videolla heiluu jotain 3D-mallinnettua vettä edestakaisin, ja yhtyeen jäsenet seisovat välillä paikallaan jotain vihreää kangasta vasten joka on korvattu shakkinappuloilla. Ei, tätä ei varmaan kukaan halunnut, ajatus saattoi olla hyvä mutta nuo tehosteet olisi voinut jättää kokonaan pois ja luottaa oikeisiin lavasteisiin. Perkele!

Radioissa soi myös kuvassakin näkyvät "Dark Light"-tyylinen herkistely "Tears on Tape" sekä radiopromona julkaistu "Into The Night" joka alkaa todella raskaasti mutta hyvällä tavalla lässähtää heti alkuunsa. Albumien tuotokset ovat kyllä mieleeni mutta näistä ei saatu enää samanlaisia hittejä kuin esim. "Right Here In My Arms", "Join Me", "Funeral of Hearts" tai mitkä tahansa aiemmat parisenkymmentä sinkkua.

"Into The Night"-videossa oli enemmän yritystä mutta sitäkin syytettiin jossain "köyhäksi Funeral of Hearts-kopioksi" johon en itse ota enempää kantaa, parempi kuitenkin kuin aiemmin mainittu "All Lips Go Blue". Albumi on kokonaisuudessaan ehtaa HIMiä ja albumin loppupuolella tuleva W.L.S.T.D on ehdottomasti yksi yhtyeen parhaista biiseistä koskaan, en tiedä voisiko puhua yhtyeen viimeisestä biisistä koska en tiedä missä järjestyksessä nämä on tehty mutta kuulostaisi omaan korvaani sen verran koskettavalta että otan termin käyttöön. Tämä yhtyeen viimeinen kappale tuo mieleen "Love You Like I Do":n ja täten kehotankin kaikkia kuuntelemaan nämä molemmat kappaleet juuri nyt, mikäli ne eivät ole entuudestaan tuttuja.

Toivottavasti yhtyeeltä kuullaan vielä joskus lisää tuotoksia.

R.I.P HIM

 1991 - 2018

"I kissed the void and crawled straight into its heart

Disowning all I adore

I pray to hear again that serpent song

Wishing it would be over

When love starts to die it begins with a kiss

Violently soothing and warm

When love starts to die

When love starts to die

So do I

(So do I)

So do I

That's right "